BH Jk2 vAVA vFIN TVA vNW-11 vGERW-11 vNLW-11 vFINW-11

Nimi Kuiskauksen Jos Kiljut Syntymäaika 08.02.2011
Rotu Airedalenterrieri Sukupuoli Uros
Säkäkorkeus 60 cm Rekisterinumero Tulossa
Omistaja toksi Kasvattaja Vaalea Kuiskaus
Isä Leevi Emä Vanhan Ladon Niittyneito (evm)

Kalle on minulle tällainen projekti. Meillä ei ole suoranaisia tavoitteita, joten minun ei tarvitse syyttää ketään, jos emme pääse huipulle. Toisaalta jos sitten sattuukin onnistamaan, voin olla kahta kertaa iloisempi, koska ei tarvite todeta vain että pitihän sitä nyt taas odottaa. Päätön kisaaminen ja reissaaminen ei kyllä Kallelle sopisikaan, sillä se on varsin herkkä koira joka ei ole välttämättä syntynyt häkkiin takakontissa. Haemme tuloksia pikku hiljaa, aina voitoista iloiten, kiirettä pitämättä.

Kallen isä, huhtikuussa 2011 kuollut Leevi, oli varsin komea koira. Se saavutti kansainvälisen sekä kahdeksan maan muotovalion arvon, eikä syyttä! Muita tuloksia uroksella ei oikein ollutkaan. Koska Kallen isä siis oli mitä oli, päätin kiertää herran kanssa ainakin näyttelykehissä. Aivan täysin emme odotuksiani lunastaneet, mutta sertejä tippui silti pikku hiljaa ja kirjoitushetkellä olimme yhden sertin päässä Suomen ja samalla myös Saksan ja Hollannin muotovalion arvonimestä. Näyttelyharrastuksemme rinnalle nousivat jossain välissä myös agility, tottelevaisuuskoulutus sekä jälki. Kaikissa näissä lajeissa olen päättänyt suunnistaa hiljakseen kohti valionarvoa, ja emmeköhän me sinne pääse - hetki sitten lähti nimittäin menemään agilityvalioanomus. Muissa lajeissa emme tule koskaan kilpailemaan, senkin olen päättänyt.

Luonteeltaan Kalle on ehtaa kultaa. Se on varsin hiljainen ja seuraa minua kuin varjo. Kalle on useita kertoja jäänyt kiinni kuljeskelusta takanani ilman, että olen itse huomannut mitään! Sisätiloissa poju pysyy rauhallisena, mutta ulos mennessä alkaa show. Herra on varsin aktiivinen, eikä koskaan kieltäydy työnteosta tai mahdollisuudesta juosta ympäriinsä kuin päätön kana. Koulutettavuuskin on huippuluokkaa, ja kaikki uudet asiat imeytyvät Kallen kalloon kuin maitolammikko talouspaperiin - oikeastaan paperikasaan, sillä tilkkaakaan ei varmasti jää pöydälle, koska imukyky ei riittänyt.

Kallella on minulle luonnollisesti tunnearvoa. Tahdon siitä ehdottomasti joskus jälkeläisen. En kuitenkaan pidä mitään kiirettä pentueajatuksen kanssa, vaan annan sen hautua kaikessa rauhassa.

Näyttelyt
10.03.2011 Hell Yeah! (FIN) Mariza AVO ERI1 PU1 ROP SERT
01.11.2011 Pihavahti (FIN) Pihavahti AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB
28.12.2011 Suomen voittaja 2011 (FIN) Juinttu AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB vFINW-11
17.06.2011 Norjan voittaja 2011 (N) Kendra AVO ERI1 PU1 VSP vNW-11
26.11.2011 nisha (SWE) Pihavahti AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB
08.09.2011 Saksan voittaja 2011 (GER) Marcia AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB vGERW-11
30.10.2011 Alankomaiden voittaja 2011 (NL) Juinttu AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB vNLW-11
01.01.2012 Hanna-81 (NL) Pihavahti AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT
Tottelevaisuuskoulutus
01.04.2011 Besonder's Neranne ALO I-palkinto, 185p.
16.05.2011 de Verano Heini ALO I-palkinto, 170p. Tk1
14.05.2011 Lac Quebec Sekhmet AVO I-palkinto, 184p.
30.05.2011 de Verano Heini AVO I-palkinto, 196p. Tk2
11.07.2011 Holidai! Kendra VOI I-palkinto, 274p.
15.07.2011 Furenza Frisky VOI I-palkinto, 276p. Tk3
18.08.2011 Flattered Kilda EVL I-palkinto, 261p.
28.10.2011 Redret Riella EVL I-palkinto, 285p.
24.12.2011 Chirana Niija EVL I-palkinto, 268p. vFIN TVA
Palveluskoirakokeet
12.03.2011 Sgolan Indy PAKK 82p. PAKK1 BH
27.04.2011 Davinheim Reetta PAJÄ ALO 257p. ALO2 JK1
25.06.2011 Kesäkisaputki Neranne PAJÄ AVO 270p. AVO1 JK2
Agility
20.03.2011 Roll the Dice Kettju MAXI I 2/23 vKUMA
08.05.2011 Vicinity Shepherds Aveline MAXI I 5/58 vKUMA
16.05.2011 de Verano Heini MAXI I 7/40 vKUMA
20.05.2011 Kisakeskus CK Kya MAXI II 1/33 vKUMA
01.07.2011 Yläkerran & Joikhasin Tuulia MAXI II 7/38 vKUMA
13.07.2011 Holidai! Kendra MAXI II 1/30 vKUMA
10.08.2011 Sgolan Indy MAXI III 3/29 vKUMA
30.07.2011 Sgolan Indy MAXI III 2/30 vKUMA
01.11.2011 Psycho Jump Juinttu MAXI III 2/31 vKUMA + vCACIAG

"Neliömäinen uros. Hyvä pää, oikeanlaiset korvat. Hyvät linjat. Vahvaraajainen. Kinner ok. Hyvä häntä. Toivoisin enemmän turkkia. Väritys hyvä." - Kendra

"Hyvin tanakkarakenteinen ja neliömäinen uros. Aavistuksen korkearaajaisen vaikutelman antava. Oikean kokoinen rypytön pää, jossa melko hyvät mittasuhteet. Hyvä kallo. Tuskin havaittavissa oleva otsapenger. Oikein kiinnittyneet hyvänmalliset korvat. Erinomaiset pienet ja tummat silmät. Voimakas kuono-osa. Hyvät kuivat posket. Hyvät voimakkaat leuat. Oikean pituinen kuiva kaula, johon toivoisin enemmän vankkuutta ja lihaksikkuutta. Hyvä lyhyt ja tasainen selkä, saisi olla lihaksikkaampi. Erinomainen vahva häntä, joka hyvin kiinnittynyt. Erinomaiset suorat eturaajat, joissa hyvä vankka luusto. Hyvät pienet käpälät. Pitkät reidet, voisivat olla voimakkaammat. Toivoisin hieman parempia kulmauksia. Kintereet voisivat olla matalemmat. Hyväntyyppinen karvapeite ja hyvä väritys. Tasapainoinen ja hyväntyyppinen uros, jolla selkeä sukupuolileima." - Lania